Aloitin hetken mielijohteesta uuden blogin, sillä vanhanaikainen päiväkirja-ajatus ei oikein sovi minulle, ja tarvitsen jonkinlaisen purkautumiskanavan sekä kannustajan laihdutusprosessiini. Täällä kirjoittelee siis kohta 18 vuotta täyttävä neiti, joka on kyllästynyt ylipainoonsa ja epäsäännölliseen elämäänsä. Olen kyllä laihtunut jo paljon järkyttävästä lähtötilanteestani, mutta vielä on matkaa kevyeen ja hyvään elämään, sekä henkisesti että fyysisesti. Olin vielä puoli vuotta sitten täysin masennuksen armoilla, mutta kuntoutumiseni on loikannut hurjaa kyytiä eteenpäin. Koska liikakilot johtuvat masennuslääkkeistä ja lohtusyömisestä, nyt on hyvä aika unohtaa mennyt ja heittää myös fyysiset muistot pois elämästä. Tähän blogiin tulen kirjoittelemaan elämästäni ja asioista maan ja taivaan väliltä, ja myös pitämään kirjaa painonpudotusprosessistani. Kyseessä on siis aika lailla keskiverto lifestyle-blogi :)
Projektini alkakoon juuri nyt, torstaina 5. tammikuuta 2012 kello 20.29, vaikka se kuulostaakin kliseiseltä ja siltä, että tulen lykkäämään muutosta aina seuraavaan päivään. Olen kuitenkin luistanut paremmasta tulevaisuudesta jo niin monta kertaa, että nyt uskon sisuni riittävän. Päivityksiä tulee tulemaan lähes päivittäin, ja kerron todellakin arjestani ummet ja lammet, siitä mitä kuuluu ja miten tavoite täyttyy. Nyt lähden kuntopyöräilemään ennen saunaa :)
Kiitos kannustuksesta ja rakentavasta kritiikistä, muutan fontin saman tien :)
VastaaPoista